Saarnat Kemijärven kirkossa



1. SUNNUNTAI LOPPIAISESTA 12.1.2014

01.02.2014
Joh.1:29-34

Johannes Kastajan ja Jeesuksen kohtaamisessa ollaan Vanhan ja Uuden testamentin rajalla, esikuvan ja täydellisyyden, lupauksen ja toteutumisen rajalla. Tämän sunnuntain keskeinen aihe on kaste. Kaste on myös tässä rajapinnassa se varsinaisen kohtaamisen hetki. Evankeliumit kertovat Johannes Kastajan ja Jeesuksen kohtaamisesta kasvokkain ainoastaan Jeesuksen kasteen hetkellä. Siitä tilanteesta on kyse, vaikka Johannes ei evankeliumissaan kuvaakaan itse kasteen tapahtumaa.

Lupauksen ja toteutumisen rajalla Jeesuksen kaste oli ainutkertainen ja ainutlaatuinen tapahtuma. Kasteen ulkonainen muoto, todennäköisimmin ihmisen upottaminen kokonaan veteen, oli juutalaiseen uskontoon kuuluva toimitus silloin, kun juutalaisuuden ulkopuolelta tultiin käännynnäisenä uskonnon yhteyteen. Johannes Kastaja oli lainannut käännynnäiskasteen muodon, mutta antanut sille aivan uudenlaisen sisällön. Johannes ei liittänyt ihmisiä kasteen kautta juutalaisuuteen, vaan kutsui samalla tavalla myös juutalaisia sille kasteelle, jota on totuttu nimittämään parannuksen kasteeksi. Sana parannus elää sinnikkäästi kielenkäytössämme tässäkin kohdassa, vaikka se on oikeasti aika ongelmallinen ja helposti harhaanjohtava. Sanan välitön merkitys on paremmaksi tulemista, eikä siitä varmasti koskaan voida ahkerallakaan selittämisellä poistaa ajatusta, että kyse olisi meille kuuluvasta haasteesta ja tehtävästä. Kuitenkin alkukielen mukaan Johannes saarnasi kääntymyksen kastetta, ja siinä kääntymyksessä oli ytimenä tunnustaa todellinen tilansa, synnin todellisuus Jumalalle, jotta Jumala voisi antaa syntiselle anteeksi. Ero kuulostaa aluksi pieneltä, mutta jos ajattelee, kuinka paljon parannus -sanan sisältö vaikuttaakaan meidän luonnolliseen uskonnollisuuteemme, erosta tulee ratkaiseva. Syntiinlankeemuksesta saakka ihmisen syvin halu on ollut ja on edelleen saada olla myös hengellisesti kaiken keskuksessa; myös Jumala-suhteessa olla se, joka tekee – vaikka sitten parannuksen – parantaa omaa juoksuaan ja elämäänsä sellaiselle tasolle, että kohtuudella voi kohdata elävän Jumalan... Ydinasia unohtuu.

Syntisen ihmisen ainoa mahdollinen asema Pyhän Jumalan edessä vääntyy niin helposti. Jo vähän ansioituneeksi itsensä tunteva ihminen vetoaa siihen, mitä hengellisellä tasolla ja vähitellen myös muuten elämässä on tullut tehtyä. Järkyttävällä tavalla käsitys elää myös tänä päivänä. Olen saanut kohda¬ta useita ihmisiä, jotka aivan selvästi kaipaavat elävää yhteyttä Jumalaan, mutta esimerkiksi ehtoollispöytään kutsun hetkellä toteavat, etteivät voi tulla, koska eivät kuulu parannuksen tehneisiin uskovaisiin. Kuitenkin Jumala kutsuu meitä syntisinä omistamaan anteeksiantamusta!
Johannes Kastajakin kutsui Jumalan valtuuttamalla tavalla ihmisiä yksinkertaisesti vain avaamaan sydämensä ja tunnustautumaan syntisiksi. Hän tiesi myös viitata syntien anteeksiantamuksen oikeaan ja todelliseen lähteeseen, Jeesukseen Kristukseen, jonka tienraivaajan tehtävässä Johannes toimi.

Kun Jeesus sitten tuli muitten juutalaisten mukana Johannes Kastajan luo, tilanne oli aivan erityinen. Matteuksen evankeliumista tiedämme, että Jumalan antamalla viisaudella Johannes saattoi nähdä edessään seisovan maailmanhistorian ainoan ihmisen, jolla itsellään ei ollut tarvetta tunnustaa syntiään Jumalalle, koska mitään syntiä ei ollut. Jeesuksen edessä Johannes halusi itse tunnustaa oman syntinsä ja pyysi siksi mieluummin kastetta Jeesukselta. Silloin Jeesus vastasi Johannekselle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”

Jeesus ei mennyt Johanneksen kasteelle omaa syntiään tunnustamaan, vaan muassaan koko maailman synnit, sillä sitä vartenhan Hän tähän maailmaan syntyi. Voi ajatella, että Johanneksen toimittama kaste oli Jeesukselle ikään kuin virkaan vihkiminen tai asettaminen. Hän kyllä tiesi koko ajan tehtävänsä, mutta kasteesta alkoi Jeesuksen julkinen toiminta, Jumalan valtakunnan julistaminen ja sairaiden parantaminen sekä vielä muilta salassa pysynyt tie kohti kärsimystä ja kuolemaa.

Jeesuksen kastetta ei siis voi suoraan verrata mihinkään muuhun kasteeseen. Se on selvä rajapyykki vanhan ja uuden, lupauksen ja täyttymyksen välillä. Johannes jatkoi vielä kastetoimintaansa Jeesuksen kasteen jälkeenkin, mutta edelleen sen sisältö oli sama kuin ennenkin. Johannes osoitti eteenpäin, siihen anteeksiantamukseen jonka perustaa Jeesus oli omalla elämällään valmistamassa. Kristillistä kastetta ei vielä ollut olemassa, mutta siihenkin Johannes saattoi jo viitata profeetallisesti edeltä käsin. Hänelle oli jo ennen Jeesuksen kohtaamista annettu sana: ”Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.”

Jeesuksen ainutkertainen kaste kertoi tulevasta myös ulkonaisesti. Johannes todisti, kuinka hän Jeesuksen kasteen yhteydessä oli nähnyt Pyhän Hengen laskeutuvan kyyhkysen muodossa. Toisten evankelistojen mukaan taivaasta kuului Isän ääni. Poika itse oli tapahtumien keskellä. Hetki ei ollut mikään sattuma, kun muistaa, kuinka Jeesus sitten asetti kristillisen kasteen tieksi siihen uskonyhtey-teen Jumalan kanssa, minkä Hän itse oli tehnyt mahdolliseksi. Jo ennen kuolemaansa ja kasteen asettamista Hän oli opettanut tärkeitä asioita kasteen sisällöstä, mutta ylösnousseena Herrana, juuri ennen taivaaseen astumistaan Jeesus antoi varsinaisen valtuutuksensa: ”Menkää siis...

Jeesuksen oman opetuksen mukaan kaste on niin oleellinen asia meidän elämässämme, että Hän kutsuu sitä uudeksi syntymäksi. Nikodemoksen, juutalaisen fariseuksen, kanssa keskustellessaan Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa”. Ja kun Nikodemos edelleen kysyi selitystä, Jeesus tarkensi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” Tähän opetukseen sopii ainoastaan Pyhä Kaste. Edelleen se on tapahtuma, joka rakentuu ylhäältä käsin, Jumalan työnä, ei suinkaan ihmisen kuuliaisuuden osoituksena Jumalalle. Ilman syntymää kasteen kautta ei voi tulla Jumalan valtakuntaan. Lauloimme eilen nuortenillassa Siionin Kanteleesta:

Mä kaikki aarteet sain omakseni/ ja kuulun perheeseen kuninkaan,/ kun synnyin kasteessa Isälleni,/ lapseksi kaikkeuden valtiaan.

Toisessakin tilanteessa Jeesus puhui siitä, mitä ilman ei Jumalan valtakuntaan voi tulla. Silloin Jeesuksen ympärillä oli lapsia, joita heidän äitinsä tahtoivat tuoda Jeesuksen luo. Opetuslasten tulkittua tilanteen häiriöksi ja hätistellessä äitejä lapsineen kauemmas, Jeesus sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” Lapsenkin on siis saatava tulla Jeesuksen luo, lapsikaan ei syntyjään ole Jumalan valtakunnassa, vaan kantaa perisynnin taakkaa. Silloin Jeesus otti lapsia syliinsä. Nyt hän ei ole näkyvällä tavalla luonamme, mutta on antanut tien omaan syliinsä: Pyhän Kasteen. Esikuvaksi lapsi kelpaa siksi, että lapsi osaa ottaa lahjan vastaan kysymättä sitä, millä tämän kaiken voi maksaa!
Kaste on ainutkertainen tapahtuma ihmisen elämässä, ja silti se on samalla koko elämän kestoinen asia. Kaste ja usko kuuluvat yhteen ja ne liittyvät toisiinsa. Jumala synnyttää ja antaa uskon jo kasteessa, ja usko taas omistaa kasteen lahjat.

Johannes kutsui Jumalan yhteyteen, Jeesus lähetti kutsumaan ja kastamaan. Tänään seurakunta kutsuu Jeesuksen valtuuttamana:

Tahdotko kanssani, ystäväni,/ sä tulla Jeesuksen autuuteen?/ Kun taivas auki on edessäni, / ei kukaan jäädä saa pimeyteen.

Kutsuun on upea mahdollisuus vastata tarttuen Johannes Kastajan sanoihin: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Meille kastetuille vastaaminen merkitsee jokapäiväistä palaamista kasteen lahjan omistajaksi, siitä iloitsevaksi ja siitä myös kiittämään. Aivan erityisellä tavalla sen saa tehdä yhteisessä ehtoollispöydässä, jossa Herramme Jeesus Kristus kasteen tavoin kohtaa meidät tässä Jumalan luomassa todellisuudessa konkreettisesti läsnä ollen. Jumalan Karitsa on syötävänä, sovituksen veri on juotavana ehtoollispöydässä. Ehtoollinen ei tuo meille mitään enempää kuin jo kaste lahjoittaa, mutta se on erinomainen Jumalan antaman uskon ylläpitäjä, uudistaja ja virkistäjä. Kasteen lahjathan omistetaan ja säilytetään uskomalla.

Aki Lautamo

UUDENVUODENPÄIVÄ 1.1.2014

Lue lisää »