1. PAASTONAJAN SUNNUNTAI 1.3.2009

Mark. 1:12-13

Saatana kiusasi erämaassa Jeesusta Kristusta.

Saatana kiusasi Aatamia. Hän lankesi. Aatami teki Saatanan houkuttelemana synnin. Ihminen tuli perisynnin alaiseksi. Tämän vuoksi jokainen ihminen syntyy tähän maailmaan syntisenä. Saatana sai hyvän saaliin. Hän otti haltuunsa ihmiskunnan, Jumalan tärkeimmän luomistyön.

Jeesus on uusi Aatami. Jumala tuli ihmiseksi. Saatana lähti kiusaamaan Jeesusta, Jumalan Poikaa. Edellisellä kerralla, paratiisissa hän sai kaapattua Jumalalta ihmiset. Jos Saatana saisi nyt Jeesuksen lankeamaan syntiin, hän voittaisi Jumalan.

Jumala asetti itsensä suureen vaaraan, kun Hän tuli ihmiseksi. Jos Jeesus olisi suostunut Saatanan kiusauksiin, Jumala olisi kumartanut Saatanaa ja näin Saatanasta olisi tullut Jumalaa korkeampi.
Me emme elä nyt jännittäviä aikoja. Kun Jeesus oli maan päällä, niin silloin elettiin todella kriittisiä aikoja. Jos Jeesus olisi tehnyt yhden ainoan synnin, se olisi tuhonnut Jumalan ikiaikaisen suunnitelman. Yksi synti ja Saatana olisi ottanut ikuisen voiton. Erämaassa käytiin yksi taistelu Jumalan ja Saatanan välisessä sodassa. Taisteluvälineinä olivat sanat ja yleisönä erämaan eläimet.

Saatana on luotu olento ja sillä on rajalliset voimavarat ja rajalliset keinot, vaikka niitä on paljon. Saatana ei voinut hyökätä luojaansa vastaan jatkuvalla laajalla rintamahyökkäyksellä. Hänen piti käyttää oveluutta kuten oli käyttänyt Paratiisissa. Saatana ei syöttänyt pakolla kiellettyä hedelmää Aatamille, vaan petoksella ja kieroudella hän houkutteli Aatamin syömään hedelmän. Tässä Saatana onnistui. Samoin hän yritti kolmella kierolla kysymyksellä saada Jeesuksen tekemään synnin.

Jeesuksen 40 päivää erämaassa on esikuva siitä, kun Israelin kansa oli koeteltavana 40 vuotta erämaassa Egyptin lähdön jälkeen. Israelin kansa joutui menemään erämaahan rangaistukseksi tottelemattomuudestaan. Jeesus meni Pyhän hengen ajamana synnittömänä ja syyttömänä koeteltavaksi erämaahan.

40 päivää on pitkä aika olla syömättä. Jeesus oli syömättä 40 päivää ja 40 yötä ja sitten hänelle tuli nälkä. Silloin Saatana tuli kiusaamaan häntä. Hän oli todennäköisesti väijynyt koko ajan jossain kiven takana odottamassa Jeesuksen heikkoa hetkeä. Jos me joutuisimme olemaan 4 päivää syömättä, niin me olisimme aivan lopussa. Meistä ei olisi mihinkään. Meillä olisi täysi työ, että emme tekisi ruokapalasta ihan mitä vaan. Jeesus oli syömättä 40 päivää.
Tässä kohtaa Saatana aloitti kieron hyökkäyksensä. Jumala oli tullut ihmiseksi ja Jumalan oli nälkä kuten meidän on nälkä. Maha kurisi ja vaati ruokaa. Tässä kohtaa Saatana yritti saada Jeesuksen lankeamaan.
Jumalan heikkous on ihmisiä voimakkaampi. Jumalan heikkous on Saatanan voimaa väkevämpi.
Jumala oli alentanut itsensä ihmiseksi. Jumala oli ihmisenä vielä alentunut itsenä aivan voimattomaksi ja uuvutetuksi. Hän oli riisuutunut jumalallisista ja inhimillisistä aseistaan. Tällä Jumala näytti, että heikkonakin Hän kyllä pärjää Saatanalle. Saatana joutui lyötynä pakenemaan erämaasta. Päivä oli hänellä alkanut varmasti hyvin; oli toivonut, että tänään tai viimeistään huomenna syöstään Jumala syntiin. Saatana hävisi Jeesukselle erämaassa.
Jumalan heikkous on Saatanan voimaa väkevämpi.

Sama toistui ristillä. Saatana oli punonut juoniaan ja kieroillut Jeesuksen oman opetuslapsen, Juudaksen pettämään Jeesuksen ja hänen oman kansansa ristiinnaulitsemaan Jeesus. Jos Saatana ei voinut saada Jeesusta lankeamaan, niin ainakin saisi Hänet tapettua.
Jumalan heikkous oli erämaassa Saatanan voimaa vahvempi.
Jumalan kuolema osoittautuikin Saatanan lopulliseksi tappioksi.
Jeesuksen kuolema toi ja tuo ihmisille elämän.
Synnittömän Jeesuksen täydellinen uhri ristillä sovitti synnit täydellisesti ja kokonaan. Jeesus voitti Saatanan, eikä kuolema voinut pitää Häntä enää otteessaan, vaan Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä.
Se saalis, minkä Saatana kaappasi paratiisissa saadessaan Aatamin lankeamaan, riistettiin häneltä. Vanha Aatami oli langennut ja suistanut ihmiset synnin alle. Uusi Aatami eli Jeesus sovitti synnit. Jeesus ryösti Saatanan saaliin.

Onko perisynti päättynyt ja olemmeko tulleet synnittömään tilaan? Emme. Tämänkin jumalanpalveluksen alussa jouduimme toteamaan, että meissä on syntiä ja me olemme syntisiä ja saimme tunnustaa syntimme pois. Synnit on sovitettu ristillä. Kyllä. Mutta Jumala on säätänyt niin, että se, joka on kastettu ja uskoo Jeesukseen, saa uskoa syntinsä anteeksi. Synnit on annettu anteeksi ja rauha Jumalan kanssa ja taivaspaikka. Nämä Jumalan lahjat saa uskoa omikseen Jeesuksessa. Jeesuksessa ne ovat tarjolla jokaiselle, joka haluaa ne ottaa vastaan.
Synti ei ole hävinnyt tästä maailmasta, mutta Jeesus on sovittanut sen ja Hän on avannut tien Taivaaseen.
Saatanakaan ei ole hävinnyt tästä maailmasta, mutta hän on hävinnyt taistelun. Saatanaan on lyöty kuolettavat haavat ristillä. Saatana on kuolemassa ja se sätkyttelee vielä sen verran kuin on aikaa jäljelle. Se käy ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii kenet se voisi niellä. Saatana on huono häviäjä ja yrittää aiheuttaa vielä niin paljon vahinkoa kuin ehtii ennen kuin Jumala heittää Hänet Helvettiin ikuiseen rangaistukseen.

Vastustakaa Saatanaa uskossa lujina. Jeesus on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Kun joudut kiusausten eteen ja menemään pahasta läpi, voit olla varma, että Jeesus on joutunut käymään läpi sen ja paljon pahempaa. Siksi Jeesus kykenee auttamaan sinua ja auttaa kaikissa kiusauksissa ja kaikissa kärsimyksissä, kun sinua koetellaan.

Saatana kiusasi Jeesusta Kristusta.
Jeesus Kristus voitti Saatanan.