7. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA 19.7.2009

Ps. 28:1-2,6-9; 2. Kun. 6:8-23; Hepr. 12:25-29; Luuk. 6:27-31

Miksi Jumala ei vastaa minulle, vaikka rukouksessa huudan häntä avukseni? Tätä kysymystä varmasti kaikki ihmiset joutuvat jossakin elämänsä vaiheessa pohtimaan. Tämä kysymys on myös pohjimmaisena syynä siihen, että maailmassa on uskontoja. Ihminen tahtoo päästä yhteyteen Jumalan kanssa ja yrittää löytää mahdollisimman hyvät keinot tämän tarpeensa täyttämiseksi.

Onko Jumala oikeasti niin hiljaa kuin monet arvelevat? Toisinaan jopa väitetään Jumalan kuolleen – tai ainakin jättäneen maailman pysyvästi oman onnensa nojaan – koska häneen ei saa yhteyttä. Mutta onko asianlaita todella näin hullusti? Onko ihminen viimekädessä itse oman onnensa seppä?

Päivän psalmissa Daavid näyttää löytävän ongelmaamme ratkaisun. Alkujakeissa hän huutaa Jumalaa avuksi. Ja sitten yhtäkkiä hän saa avun hätäänsä. Kun luin tätä tekstiä, jouduin pysähtymään pitkäksi aikaa miettimään, mitä tässä oikein tapahtui: Miten ja miksi Daavid sai avun?

Psalmin alkujakeet kertovat rukoilevasta Daavidista kaksi asiaa. Ensinnäkin Daavidilla on luja luottamus Jumalaan – niin luja, että hän kutsuu Jumalaa kalliokseen. Toiseksi Daavid rukoillessaan sanoo kohottavansa kätensä temppelin pyhintä kohti. Mitä sellaista temppelin pyhimmässä sitten oli, että sitä kohti kannatti hädän hetkellä kurottautua?

Temppelin kaikkein pyhimmässä säilytettiin liitonarkkua. Heprealaiskirjeessä (9:4) meille kerrotaan, että liitonarkussa säilytettiin Mooseksen kaivertamia laintauluja, Aaronin lehteen puhjennutta sauvaa sekä kultaista manna-astiaa. Nämä esineet kuvaavat Jumalan pyhyyttä ja uskollisuutta. Daavid tietää, että Jumala, joka on ruokkinut kansansa mannalle 40 vuoden ajan Siinain erämaassa, kyllä kykenee häntä auttamaan. Tämä on vielä aivan ymmärrettävää. Mutta miten Jumalan pyhyys ja laki voi olla vastauksena hätäämme? Kun olen vaikeuksissa, ei ainakaan minulle tule ensiksi mieleen Jumalan laki – pikemminkin etsin lohtua hätääni Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta.

Ja kuitenkin – Jumalan laki antaa avun moniin ongelmiimme. Jo olemassaolollaan laki suojelee elämää. Ilman lakia elävä ihminen ei osaa olla kohtuullinen lähimmäisiään kohtaan. Raamatun alkulehdillä meille kerrotaan, kuinka yksi Kainin jälkeläisistä, Lemek uhoaa vaimoilleen: ”Ada ja Silla, kuulkaa minua, te Lemekin vaimot, ottakaa korviinne minun sanani! Jo yhdestä haavasta minä tapan miehen, jo yhdestä naarmusta nuorukaisen. Jos Kainin puolesta kostetaan seitsemästi, niin Lemekin puolesta seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.” (1. Moos. 4:23-24) Juuri tällainen on langenneen ihmisen oikeustaju. Kun minulle tehdään jotakin vääryyttä, ei sopivalla kostolla ole mitään ylärajaa.

Lemekin mielettömän uhoamisen rinnalla monien julmana pitämä Hammurabin laki kuulostaa varsin kohtuulliselta. Kostolle asetetaan rajat. Yhdestä silmästä ei rangaista viemällä syyllisen molempia silmiä, eikä yhdestä hampaasta rangaista laittamalla koko purukalusto remonttiin. Mooseksen välittämä Jumalan laki jatkaa oikeudenkäytön kohtuullistamista katkaisemalla koko koston kierteen. Jumalan antaman lain takaajana toimii Jumala itse omalla auktoriteetillaan. Se, joka vaikkapa kertoo eteenpäin jonkin oikein mehukkaan juorun, rikkoo 8. käskyä vastaan ja näin nousee kapinaan itseään Jumalaa vastaan. Juorun kohde ei ole suurin eikä ensisijainen vääryyden uhri. Siksi halu kostaa ei ole perusteltu. Kirjeessään roomalaisille Paavali selittää asiaa näin: ”Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" - näin sanoo Herra.” (12:19)

Palautapa mieleesi tilanne, jolloin viimeksi olet ollut niin vaikeassa tilanteessa, että omat evääsi ovat loppuneet kesken ja olet joutunut lähtemään hakemaan apua. Eiköhän useimmiten tällainen ahdinko johdu tavalla tai toisella toisten ihmisten tekemisistä tai tekemättäjättämisistä? Koko ongelma olisi hyvinkin saattanut jäädä syntymättä, jos toiset ihmiset olisivat jättäneet kokemansa vääryyden kostamisen Jumalan käsiin. Ja jos itse menisit kostamaan ahdinkosi aiheuttajalle, ei kostosta saatu ilo olisi kovinkaan pitkäaikainen. Niin kovasti kuin mielesi tekisikin kostaa, kaikki tällä mielellä tehdyt suunnitelmat vain pahentaisivat tilannetta entisestään. Kosto ei olekaan niin suloinen, kuin sanotaan. Jos maailman kansojen johtajat ymmärtäisivät tämän, useimmat kriisitilanteet ratkeaisivat kuin itsestään.

Psalmimme arvoituksen ratkaisuksi nousee siis kostosta luopuminen ja Jumalan lakiin vetoaminen. Vaikka ratkaisu ei epäilemättä olekaan Daavidille helppo eikä aluksi mieleinenkään, hän kuitenkin taipuu Jumalan tahtoon ja jättää koston Jumalan käsiin. Sillä hetkellä kivi vierähtää Daavidin sydämeltä. Daavid on saanut Jumalalta vastauksen ja saattaa puhjeta ylistykseen. Jumala on hyvä!

Päivän muut tekstit käsittelevät samaa aihetta – rakkauden lain soveltamista – hiukan erilaisista näkökulmista. Perusviesti kuitenkin on sama. Jumalan laki ei ole vihan laki, vaan se on rakkauden laki. Siksi sen, joka tahtoo elämässään Jumalan tahtoa seurata, tulisi myös työskennellä aktiivisesti sen eteen, että pystyisi Jumalan armosta kääntämään vihan rakkaudeksi.

Daavidin uhkana olivat useimmiten yksittäiset vihamiehet. Vanhan testamentin lukukappaleessamme sen sijaan puhutaan avoimesta sotatilanteesta. Eletään jakautuneen valtakunnan aikaa. Kaksi maata, Pohjoisvaltakunta Israel ja Syyria elävät asemasodassa. Suuria taisteluja ei käydä juuri sillä hetkellä. Mutta Syyrian kuningas väijyy Israelin kuninkaan henkeä. Koska Syyrian hankkeet eivät onnistu, vaihtavat syyrialaiset kohteekseen profeetta Elisan, jota pidetään syyllisenä siihen, että Israelin kuningas ei lankea syyrialaisten ansoihin. Jumalan avulla Elisa johdattaa Syyrian sotajoukkojen pienen iskuryhmän suoraan Israelin pääkaupunkiin Samariaan. Syyrialaiset sotilaat huomaavat olevansa israelilaisten piirittämiä. Israelilaisten ylivoima on niin murskaava, ettei tilanteessa ole mitään epäselvyyttä. Eikö nyt olisi hyvä tilaisuus kostaa syyrialaisille ja näin maksaa vanhat kalavelat takaisin?

Elisa ei kuitenkaan tahdo kostoa. Hän rinnastaa harhauttamansa syyrialaiset sotavankeihin. Täytyy myöntää, että Elisan sivistyneisyys yllättää minut. Ei tuohon aikaan ollut itsestäänselvää, että sotavangeilla olisi ollut oikeuksia. Elisa kuitenkin vetoaa näihin oikeuksiin. Ja niin vihollissotilaat pääsevät suureksi hämmästyksekseen juhlavieraiksi Israelin kuninkaanlinnaan. Rakkauden teko kantaa hyvää hedelmää. Sotatila Syyrian ja Israelin välillä päättyy. Ja varmasti Israelin kuningaskin pitää rauhaa paljon arvokkaampana, kuin muutamaa vihollissotilaan päätä.

Uuden testamentin lukukappaleemme siirtyy soveltamaan rakkauden lakia abstraktimmalla tasolla. Kaikenlaiset laskutoimitukset perustuvat siihen, että täytyy olla vakaa mittayksikkö, jota ei saa muuttaa. Jotta voimme laskea yhteen ”kaksi plus kaksi”, tarvitsemme määritelmän numeroille. Ilman perustavia määritelmiä tulos voi olla mitä tahansa ja koko laskutoimitus on mieletön. Samoin nopeuden mittaamiseen tarvitaan ajan ja matkan perusyksiköt. Koska Yhdysvalloissa matkan perusyksikkö on maili, laillisesti ajavan auton nopeusmittarin lukemat ovat aivan toisenlaisia kuin meillä Suomessa. Ilman täsmällisiä muuntokertoimia suomalaiset ja amerikkalaiset eivät kykenisi keskustelemaan nopeuksista toistensa kanssa ymmärrettävästi.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että Jumala on maailmankaikkeuden perusmitta. Hänen varassaan kaikki seisoo tai kaatuu. Jumala on kaikissa olosuhteissa vakaa. Hänen Sanansa on totuus. Kaikkea muuta tulee mitata ja arvioida Jumalasta käsin. Jollei näin toimita, kaikki muuttuu suhteelliseksi ja koko maailma suistuu kaaokseen.

Jumalan valtakunta ei järky. Kaikki muu muuttuu ja katoaa aikanaan. Siksi on tärkeää valita oikein perusta, jolle rakentaa. Jumalalle ei ole hyvä kääntää selkäänsä. Muuten kääntää selkänsä rakkaudelle, eikä odotettavissa ole mitään muuta kuin vihaa.

Evankeliumitekstimme palauttaa meidät takaisin maan pinnalle. Lähimmäisen rakastaminen ei kuulu ainoastaan ystävien keskinäisiin suhteisiin. Myös hankalia lähimmäisiä on rakastettava. Heille me olemme hankalia lähimmäisiä. Jollemme me rakasta silloin, kun se on vaikeaa, miksi toisten pitäisi rakastaa meitä silloin, kun me olemme heidän mielestään hankalia.

Vihamiesten rakastaminen on sellainen periaate, joka on helppo romantisoida. Minä voin kepeästi väittää rakastavani Pohjois-Korean presidenttiä tai Osama bin Ladenia. Tällaisen mielipiteen lausuminen kun ei käytännössä velvoita minua yhtään mihinkään. Mutta jalo periaatteeni joutuu tulikokeeseen silloin, kun vihamies tulee lähelle. Miten suhtaudun minua loukkaavaan työtoveriin tai naapuriin? Entä mitä sanon vaimolleni silloin, kun hän käytöksellään saa minut hermostumaan? Ja mitä toivon hänen sanovan minulle silloin, kun oma hölmöilyni saattaa perheeni hankalaan tilanteeseen?

Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.” (5:20) Ovatko nämä kovia sanoja? Ainakin ne asettavat minut tiukkaan paikkaan. Jos olen rehellinen, joudun myöntämään näiden sanojen edessä, että minä en rakasta Jumalaa.

Ehtoollispöydässä Jumalan laki kohtaa meidät. Mutta se ei tuomitse meitä. Jeesus eli täydellisen ihmisen elämän. Jeesus ei rikkonut Jumalan lakia yhdessäkään kohdassa. Siksi kuollessaan ristillä Jeesus ei kärsinyt rangaistusta omista rikkomuksistaan – kuten ryövärit hänen molemmilla puolillaan. Antaessaan ihmisille heidän syntejään anteeksi Jeesus tiesi, että hän itse joutuisi kantamaan heidän syntiensä rangaistuksen harteillaan. Anteeksiantamuksen hinta oli kova.

Ehtoollispöytä ei ole omasta mielestään onnistuneita kristittyjä varten. Ehtoollinen on anteeksiantamuksen ateria. Kynnys on matalalla. Kukaan ei voi olla liian huono tulemaan ehtoolliselle – liian hyviä sen sijaan on aina ollut paljon.

Kun tulet tänään ehtoolliselle, tiedä se, että kävelemällä alttarin eteen ja polvistumalla alttarikaiteelle tunnustat olevasi epäonnistunut kristittynä elämisessäsi. Ja juuri sellaisena Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo antaa syntisi anteeksi. Jeesus tahtoo antaa sinulle levon, ilon, vapauden ja rauhan, niin kuin vain hän voi sen tehdä. Mitä sinä vastaat hänelle?

Nyt nousemme tunnustamaan uskomme Jumalaan, joka rakkaudessaan pakottaa meidät kohtaamaan totuuden itsestämme.

Eero Kuikanmäki