20. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA 18.10.2009

Joh.7:40-52

Tämän sunnuntain evankeliumin tapahtumat ovat vuodenaikaan nähden hyvin ajankohtaisia. Väittely Jeesuksen messiaanisuudesta tapahtui nimittäin lehtimajanjuhlan päätöspäivänä, ja lehtimajanjuhlaa vietettiin juuri tähän aikaan vuodesta, ennen syyssateiden alkamista. Lehtimajanjuhla oli ennen kaikkea kiitosjuhla korjatusta sadosta. Juhlan nimi tulee taas siitä, että juhlan aikana kansa asui lehtimajoissa. Näin muuten hurskaat juutalaiset tekevät edelleen Israelissa. Lehtimaja-asumisella kunnioitettiin ja muisteltiin Mooseksen aikaista erämaavaellusta, jolloin mitään tukevampia asumuksia ei ollutkaan.

Erämaavaelluksen aikaiset tapahtumat tulevat muutenkin kuin vain juhlan nimessä suoraan tämän sunnuntain keskusaiheen, uskon ja epäuskon väliseen kamppailun polttopisteeseen. Vanhan testamentin tekstinä kuulimme tutun ja valtavan paljon sisältävän, merkillisen kuvauksen erämaavaelluksen käärmeistä. Tangon päähän ripustettuun pronssikäärmeeseen Jeesus viittasi, kun hän ennen kärsimistään ja kuolemaansa opetti tulevan kohtalonsa merkitystä samaiselle fariseus Nikodemokselle, jonka tapasimme myös päivän evankeliumissa. Pronssikäärme oli erämaan kansalle parantumisen ja pelastumisen lähde. Vertauskuvana se kertoi ja kertoo, että Jeesus ristille ripustettuna on samalla tavalla meille kaikille parantumisen ja pelastumisen lähde. Käärmeitten puremista ei parannuttu, jos ei tahdottu ottaa lupausta todesta eikä katsottu pronssikäärmettä. Samoin on laita ristiinnaulitun Jeesuksen toimittaman lunastuksen ja sovituksen. Vaikka se oli sillä lailla täydellinen, että se riittää kaikkien aikojen kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa, se kuitenkin jää hyödyttömäksi sille, joka ei usko.

Meille ihmisille on luonteenomaista, että mielestämme aidosti ja järkevästi voi uskoa oikeastaan vain siihen, minkä näkee; siihen mistä saa varmaa aistihavaintoa. Valtavan suuri on niiden ihmisten joukko, jotka asettavat kyseenalaiseksi Jumalan olemassaolon tai mahdollisuuden vaikuttaa tähän todellisuuteen. Perusteluna on useimmiten se, että kuvitellaan kyettävän ilman muuta arvioimaan, miten Jumalan tulisi toimia, mikäli hän sattuisi olemaan olemassa. Kun oletettua toimintamallia ei näy, loppupäätelmänä on Jumalan kieltäminen tai periaatteellinen epäily. Erämaavaelluksen kansa sai opetella toisenlaista Jumalan toimintatapaa. Pyynnöistä huolimatta Jumala ei ottanut myrkkykäärmeitä pois. Silti hän ei kuitenkaan jättänyt kansaa kuolemaan käärmeitten armoilla. Oli mahdollisuus elää ja mennä eteenpäin keskellä kipeää tilannetta. Oli vain luotettava. Uskoa ei rakennettu poistamalla vaikeuksia, vaan antamalla lupaus, mihin tarttua uskolla. Kukaan ei voinut nähdä tai selittää sitä mekanismia, millä pronssikäärmeeseen katsominen toi käärmeenpuremasta kärsivälle parantumisen. Silti se toimi, jos siihen vain uskottiin niin, että suostuttiin katsomaan.

Erämaavaelluksen käärmeet ovat vaikuttava kuva siitä synnin todellisuudesta, joka jatkuvasti on kaikkialla ympärillämme ja myös meissä itsessämme. Monen mielestä Jumala voisi todistaa olemassaolonsa ja hyvyytensä vain siten, että hän yksinkertaisesti ottaisi pois synnin ja kaiken kärsimyksen tästä maailmasta. Edelleenkään Jumala ei kuitenkaan toimi näin. Kaikkivaltiaana hänellä toki olisi mahdollisuus siihenkin. Mutta samalla se merkitsisi meille ihmisille ja meidän olemuksellemme valtavaa muutosta ja tappiota. Sellainen todellisuus merkitsisi, että olisimme robotteja. Alkuperäisessä luomisessa ei nimittäin ollut mitään syntiä ja kärsimystä. Siinä todellisuudessa, josta Jumala sanoi, että se oli hyvä, oli ihmisellä vapaa tahto. Meille osittain salatulla ja hämärtyneellä tavalla Jumalan kuvaksi luomisen keskeinen ominaisuus meissä oli juuri vapaus olla Jumalan yhteydessä. Tuota vapautta ensimmäinen ihminen käytti väärin, ja sen jälkeen tahtomme on ollut sidottu hänen valintaansa. Jos nyt Jumala yksinkertaisesti poistaisi valinnan seuraukset, synnin ja kärsimyksen, silloinhan olisimme täysin tahdottomia, pelkkiä koneita tai nukkeja. Rakkaudessaan hän tahtoo kuitenkin antaa meille enemmän, ja siksi hän toimii, niin kuin toimii.

Päivän evankeliumin alussa viitattiin sanoihin, joiden kuuleminen aiheutti keskustelun Messiaan mahdollisesta ilmaantumisesta ihmisten keskelle. Nuo sanat Jeesus suorastaan huusi: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan” (Joh.7:37,38).
Jokaisella on jano. Joka ainut ihminen kantaa sydämessään janoa ja kaipausta, vaikka ei välttämättä ymmärrä eikä tiedä sen syytä. Janon ja kaipauksen, nälän syy on olemassaolomme tärkeimmän yhteyden puuttuminen. Jumalan jano on läsnä kaikessa, mitä teemme. Se on syynä maailman tuhansiin ja taas tuhansiin uskontoihin. Se on syynä monenlaisiin ismeihin. Se on syynä moniin inhimillisesti huikeiltakin näyttäviin suorituksiin, jotka silti jättävät tyhjyyden tunteen ja kokemuksen ihmisen sisälle. Jumalan jano on rakkauden janoa, sillä Raamatun sanan mukaan Jumala on rakkaus.

Rakkaus on tullut tähän maailmaan sillä ainoalla mahdollisella tavalla, joka ottaa huomioon meidän alkuperäisen luomistarkoituksemme. Jumalan rakkaus otti ihmisen osan Jeesuksessa Kristuksessa, joka toisena ihmisenä sai vapauden elää Jumalan yhteydessä. Jeesus ei tehnyt väärää valintaa. Vapauden säilyttäminen ja elämä Jumalan tahdon mukaan on valtava ihme, mutta vielä käsittämättömämpää meille on, että hänen rakkautensa sai hänet vapaudessa ottamaan meille kuuluvan rangaistuksen kantaakseen. Jeesuksesta tuli todella se pronssikäärme, joka otti meiltä pois synnin seurauksen, iankaikkisen kuoleman, aivan kuten erämaavaelluksen pronssikuva poisti pureman seurauksena olleen kuoleman. Silläkin tavalla esikuva toteutui, että kun vaeltava kansa joutui katsomaan käärmeenpuremana käärmeen kuvaa, Jeesuksesta sanotaan Raamatussa, että hänet tehtiin synniksi. Emme me voi selittää, miten yhden kuolema voi vapauttaa iankaikkisesta kuolemasta, mutta totta se on ja vain uskolla omistettavissa. Emme voi käydä itse keksimään vapautusta synnistä tai juomaa janoomme, vaan meidän on suostuttava siihen, minkä Jumala itse meille valmisti ja edelleen tarjoaa. Jumala kunnioittaa meihin luomaansa kuvaa niin paljon, ettei hän pakota ketään pelastukseen. Toisaalta vain silloin, kun hän itse asettaa ristiinnaulitun eteemme, on meillä sidotuilla mahdollisuus vapauteen. Meistä ei ole itse siteitten purkajiksi.

Jeesus on katseltavissa ja uskottavissa lupauksen sanassa, aivan kuten pronssikäärme valmistettiin sanan ja käskyn sekä lupauksen perusteella. Koko Raamattu sisältää oikeastaan alusta loppuun lupauksen Jumalan valmistamasta avusta. Jeesus on todella Raamatun punainen lanka. Fariseukset, jotka yrittivät katkaista Jeesuksen pelastajantien, olivat omasta mielestään myös Jumalan sanan oikeita tuntijoita. ”Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!”. Kuitenkin Jeesus osoitti sen, että myös lain vaatimus kutsuu hänen luokseen. Viime sunnuntain aihe, lain tiivistäminen rakkauden kaksoiskäskyyn, kertoo meille juuri sen, että vain suostumalla rakkauden kohteeksi, voimme kestää Jumalan pyhyyden edessä. Laki on niin täydellinen vaatimuksessaan, että vain Kristus meidän puolestamme voi sen täyttää.

Uskon ja epäuskon välinen taistelu käydään meidän sydämessämme. Emme voi asettautua ulkopuolisiksi tarkkailijoiksi, vaikka niin mieluusti haluaisimme. Tämän päivän evankeliumissa se, mikä näytti ilmeiseltä ja minkä luultiin olevan totta, oli vaikuttamassa Jeesusta vastaan. Se mitä oli kuultu juuri edellä, tai mitä Nikodemos oli aiemmin kuullut Jeesuksen kanssa keskustellessaan, taas todisti oikeasta totuudesta. Nikodemos puolusti Jeesusta lauseella, joka sopii meillekin neuvoksi ja haasteeksi: ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.” Uskomme tarvitsee tarttumapintaa, mutta se ei löydy ympärillämme olevasta luomakunnasta, vaan Jumalan sanan lupauksista. Meidän on kuultava Jeesusta. Meidän on otettava selvää, mitä hän on tehnyt. Saamme tarttua rohkeasti Jumalan sanan lupauksiin ja ottaa selvää, mitä Jeesus meille merkitsee. Silmillämme esimerkiksi näemme ehtoollispöydässäkin vain leipää ja viiniä, mutta lupauksensa mukaan Jeesus itse on siellä ruokanamme ja juomanamme. Lupauksen sana uskomme ravintoa ja usko on se Jumalan antama työkalu tai kanava, jolla voimme omistaa Kristuksessa kaivatun yhteyden Isään Jumalaan. Kelpaahan se myös sinulle?

Aki Lautamo