PERHEEN SUNNUNTAI 8.11.2009

Ps. 115:12-15; 1. Moos. 18:1-15; Kol. 3:18-21; Mark. 10:2-9;



Mitä hyötyä on käydä kirkossa? Voiko pappi sairastua? Entä muut hurskaat uskovaiset? Tällaisiakin kysymyksiä pohdittiin eilen ensi kesän 2. rippikoulun aloitusjaksolla Nuokkarilla. Moniin kysymyksiin vastasin eilen suoraan. Näihin lupasin yrittää vastata tänään saarnassani. Toivottavasti osaan vastata riittävän hyvin.

Päivän psalmiteksti puhuu kauniisti Jumalan siunauksesta. Teksti kuulostaa niin houkuttelevalta, että täytyy saada selville, keitä nämä lupaukset koskevat. Olisi niin hienoa päästä osalliseksi Jumalan siunauksesta.

Tekstissä sanotaan ensin, että Jumala siunaa Israelin sukua. Sitten kuva täsmentyy. Jumala siunaa Aaronin sukua. Aaronin suku on pieni osa Israelin suvusta. Tarkkaan ottaen Aaronin suku tarkoittaa israelilaisten papistoa. Papin näkökulmasta tämä tietysti kuulostaa hyvältä. Onko papeille luvassa jokin sellainen siunaus, jota muille ei anneta?

On tärkeä huomata, että Jumalan siunaus ei ole luonteeltaan muita poissulkevaa. Se, että Jumala siunaa jotakuta, ei tarkoita, että keitään muita Jumala ei sitten siunaa. Samanlaisiahan ovat monet muutkin suomen kielen lauseet. Jos sanotaan, että ”pappi käy parturissa”, ei se tarkoita, ettei pappi voisi käydä myös kaupassa. Tai jos sanotaan, että ”pappi tapaa rouva Saarisen tämän kotona”, ei se tarkoita, ettei pappi voisi käydä myös jonkun toisen seurakuntalaisen kotona. Samoin se, että Jumala siunaa jotakuta henkilöä, sukua tai kansaa, ei automaattisesti tarkoita, että muut ovat siunauksen ulkopuolella.

Psalmiteksti tukee käsitystä Jumalan siunauksen runsaudesta. Rakkaudessaan Jumala tuhlaa siunaustaan kaikille. Osansa saavat pienet ja suuret. Jumala siunaa kaikkia niitä, jotka palvelevat häntä. Palvelemisella ei tässä yhteydessä tarkoiteta mitään konkreettista tehtävää. Ei Jumalan siunausta voi kukaan ihminen ostaa omilla teoillaan. Jumala antaa siunauksensa lahjaksi kaikille, jotka tahtovat sen ottaa vastaan. Tätä Jumalan palveleminen on – hänen lahjojensa vastaanottamista kiitollisena. Ja tällaisia Jumalan palvelijoita me kaikki voimme olla.

No, mitä se siunaus sitten saa aikaan? Jos saa Jumalalta siunauksen, tarkoittaako se, että sitten ei voi sairastua sikainfluenssaan? Ei toki. Kyllä kaikki uskovaiset – papitkin – sairastavat ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin ihmiset. Missään kohdassa Raamattu ei lupaa, että uskovien elämä olisi jotenkin helpompaa kuin muiden ihmisten. Päinvastoin, monet raamatunkohdat antavat ymmärtää, että uskovien elämä voi olla vaikeampaa kuin muilla. Omakin elämäni todistaa tämän. Joudun uskovana ja erityisesti pappina käyttämään paljon aikaa ja energiaa sellaisten ongelmien ratkaisemiseen, joita minulla ei olisi, jollen olisi pappi ja uskova.

Kuitenkaan uskovien elämä ei ole myöskään pelkkää murhetta ja ahdistusta. Raamatussa Jumala lupaa antaa uskoville rauhan, joka ylittää ihmisen ymmärryksen. (Fil. 4:6) Se rauha on jotakin paljon enemmän kuin tämä maailma voi ikinä antaa. Asiaa kuvataan hyvin yhdessä hengellisessä laulussa: ”Vaikka tuuli ulvois ulkona, on lämmin sisällä. Hyvältä näin tuntuu tämä pieni elämä. Vaikka myrsky raivois vierelläin, se mitään haittaa ei, kun Kristus sydämestäin tuskan ahdistuksen vei.”

Jumalan siunaaman elämä ei siis ole murheetonta. Mutta se on syvän rauhan täyttämää elämää. Ja Jeesuksen seurassa kulkeminen tekee usein elämän hyvin mielenkiintoiseksi. Siunattu elämä on hyvä elämä. Ja tästä siunauksesta sinullakin on mahdollisuus päästä osalliseksi täällä kirkossa. Jumalan siunaus on erotuksetta tarjolla kaikille, jotka sen haluavat ottaa vastaan.
Päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa kerrotaan patriarkka Abrahamin perhe-elämästä. Ainakaan tässä vaiheessa perheenpää tuskin tiedostaa asemaansa kansan kantaisänä. Arkinen työ on raskasta. Jumalan lupaukset jälkeläisistä ovat antaneet odottaa täyttymystään. Auttaakseen Jumalaa täyttämään lupauksensa Abraham on turvautunut vaimonsa Saaran orjattareen Hagariin. Ismael-pojan syntymä ei kuitenkaan ole ratkaissut perheen ongelmia. Pikemminkin päinvastoin: Hagarin ja Saaran välille on syntynyt hankala kilpailuasetelma.

Keskelle perheen arkea tulla tupsahtaa kolme vierasta. Meille ei kerrota, keitä nuo vieraat ovat. Ajalle ominaisen vieraanvaraisuuden mukaisesti Abrahamkin heti pyytää vieraita pysähtymään teltalleen. Vaimoaan Saaraa Abraham pyytää leipomaan vieraille leipää ja palvelijaansa valmistamaan juhla-aterian vasikasta. Yhteistyö toimii saumattomasti. Tuossa tuokiossa on ateria valmis, vaikka käytettävissä ei olekaan pakastinta eikä mikroaaltouunia. Paikallisten tapojen mukaisesti Abraham itse toimii pöytäpalvelijana ja tarjoaa ruokaa vierailleen. Saara on vetäytynyt telttaan.

Aterialla yksi juhlavieraista pudottaa päivän uutispommin. Jumalan lupaus saa lopultakin aikataulun. Abraham on saava Saaran kanssa pojan vuoden kuluessa. Lupaus tuntuu epäilemättä hurjalta; ovathan Abraham ja Saara molemmat jo iäkkäitä. Kuinka he vielä voisivat saada lapsia, kun se ei tähänkään asti ole onnistunut?

Viimeistään Jumalan lupauksen toistaminen ja täsmentäminen tekevät Abrahamille ja Saaralle selväksi, että vieraat eivät ole mitään tavallisia talliaisia. Jälkeenpäin on usein taitettu peistä siitä, olivatko vieraat enkeleitä – vaiko peräti Jumala itse. Niin tai näin, vieraiden sanoissa on Jumalan auktoriteetti. Jumalan pyhyys on laskeutunut Abrahamin perheen keskelle.

Tässä tilanteessa Jumalan lupauksen epäileminen ja sille nauraminen on virhe. Tilinteon hetki koittaa heti. Miksi Saara nauroi? Hädissään Saara yrittää kiistää tekonsa. Mutta Jumalaa ei käy huiputtaminen. Hän ei hyväksy epäuskoa. Armo kuitenkin käy oikeudesta. Saaraa ei rangaista. Noloon asemaan joutuminen riittää. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Saara tulee raskaaksi, hän ymmärtää Jumalan suuruuden ja uskollisuuden. Häntäkin Jumala rakastaa – vaikka hän ei ollut jaksanut uskoa Jumalan lupaukseen.

Uuden testamentin lukukappale puhuu kristillisen perheen dynamiikasta. Sopu ja rakkaus säilyvät, kun kukin perheenjäsen tyytyy asemaansa ja hoitaa uskollisesti omat tehtävänsä. Ongelmiin joudutaan siinä vaiheessa, kun perheen valtasuhteet kyseenalaistetaan ja omat tehtävät laiminlyödään.

Tekstissämme Paavali opettaa Kolossan seurakunnalle, että mies on perheen pää. Vaimon tulee suostua miehen tahtoon. Tämä saattaa kuulostaa epäreilulta – varsinkin siinä tapauksessa, jos seuraava lause unohdetaan. Miehen tulee rakastaa vaimoaan. Jumala on kaiken rakkauden esikuva. Jos mies on valmis uhraamaan itsensä vaimon ja perheen edestä, on myös vaimon ja perheen helppo suostua miehen tahtoon. Kristitty perheenpää ei ole itsekäs sika, vaan hän kaikessa ajattelee perheensä parasta.

Myös lasten ja vanhempien välisistä suhteista Paavali antaa ohjeita. Lasten on toteltava vanhempiaan kaikessa – ei vain silloin, kun se sattuu huvittamaan. Perustelu on yksinkertainen. Lasten kuuliaisuus vanhempia kohtaan on Jumalan tahto. Eikä Jumalan tahtoa sovi kyseenalaistaa. Neljännen käskyn yhteydessä Jumala jo aikanaan lupasi, että vanhempien kunnioittaminen tekee mahdolliseksi elämässä menestymisen ja pitkän iän.

Kysymys ei ole automaatiosta. Ei menestymistä elämässä voi ostaa vanhempiaan kunnioittamalla. Mutta yhteiskunnassa, jossa vanhempia kunnioitetaan, myös menestyminen on helpompaa. Sama pätee pitkän iän salaisuuteen. Jos nuoremmat hoitavat ja tukevat vanhuksia, nämä elävät pidempään. Vanhukset eivät pärjää ilman nuorempien apua. Ja on syytä muistaa, että nuorista tulee ajan mittaan vanhoja. Jos en nuorena välitä vanhoista ihmisistä, kuinka voin odottaa, että minusta välitetään siinä vaiheessa, kun minusta tulee vanha?

Kuten vaimon ja miehen välillä, ei lasten ja vanhempienkaan välillä Paavali anna ohjeita pelkästään lapsille. Käsky isille on vähintään yhtä velvoittava. Lapsia ei saa moittia tarpeettomasti, vaan heitä tulee kannustaa. Tietysti isälle on kova paikka nähdä lapsensa oppivan asioita itseään nopeammin. Minäkin odotan kauhulla sitä päivää, jolloin nyt kuuden viikon ikäinen poikani päihittää minut shakissa. Se päivä ei varmastikaan tule ihan heti. Voi olla, että saan olla perheeni shakkikuningas jopa vielä kymmenen vuoden ajan. Mutta ajan mittaan minun on opittava häviämään lapsilleni. Se ei aina ole helppoa. Lasteni menestyminen ei kuitenkaan ole minulta pois. Ei vanhempien kannata kadehtia lapsiaan. Kun perhe pitää yhtä, mitä väliä sillä on, vaikka lapset kasvavatkin vanhemmistaan ohi. Eikö yhden menestys olekin kaikkien onni?

Evankeliumitekstissämme Jeesus puhuu perheen heikkojen jäsenien oikeuksien puolesta. Jo Mooseksen antama säädös avioeron oikeudenmukaisesta hoitamisesta on laadittu nimenomaan naisen oikeuksien puolustamiseksi. Tuohon aikaan naisella ei ollut mitään kunniallista tapaa elättää itseään. Naisen tarvitsi olla jonkun miehen tytär, puoliso tai äiti – saadakseen jokapäiväisen leipänsä.

Mooseksen laki ei suinkaan tee avioeroa helpoksi, kuten Jeesusta kiusaavat fariseukset yrittävät ehdottaa. Päinvastoin, laki edellyttää, että mies ei saa hylätä tai hyljeksiä vaimoaan vaivihkaa. Ero on aina julkinen asia. Erokirja takaa naisen oikeudet. Erokirjan saamisen myötä nainen on vapaa etsimään elatustaan ja onneaan toisen miehen perhekunnasta – joutumatta syypääksi tai epäillyksi aviorikoksesta.

Kuitenkin – kuten Jeesus opettaa – avioero on aina huono ratkaisu. Parempi olisi, jos aviopuolisot voisivat sopia riitansa ja jatkaa elämää yhdessä. Aviopuolison vaihtaminen ei automaattisesti ratkaise elämän vaikeuksia. Ja lapset kärsivät rikkinäisistä kodeista kaikkein eniten. Avioerot ovat seurausta siitä, että syntiinlangenneen ihmisen sydän on kova. Jumala tahtoisi rakkaudellaan sulattaa sydämestämme jään, jotta voisimme rakastaa ja kunnioittaa toisiamme vaikeinakin aikoina.

Tekstiemme yhteinen opetus on, että Jumala tahtoo siunata kaikkia ihmisiä. Siunauksesta kuitenkin pääsee osalliseksi vain seuraamalla Jumalan tahtoa. Jumala ei ketään siunaa väkisin. Siunaus ei välttämättä poista murheita elämästämme – se saattaa jopa lisätä niitä. Mutta Jumalan siunaus antaa elämäämme rauhan vaikeinakin aikoina. Vanhojen sukupolvien ja köyhien maiden ihmisten elämästä voimme oppia, etteivät elämän vaikeudet suinkaan välttämättä vie elämästä onnea. Vaikeuksienkin keskellä ihminen voi olla onnellinen, kun hän turvaa Jumalaan.

Perheen sunnuntain teema kutsuu meitä arvostamaan perhettä Jumalan luomistyönä ja lahjana. Yhteisen onnen eteen on tehtävä työtä. Perheessä tarvitaan paljon anteeksipyytämistä ja anteeksiantavaa mieltä. Tällä alueella varmasti jokaisella meistä riittää kilvoittelemista. Mutta perheessä voittokertoimet ovat paljon paremmat kuin lotossa. Perheeseen sijoittaminen kannattaa.

Eero Kuikanmäki