1. ADVENTTISUNNUNTAI 29.11.2009

Ps. 24:7-10; Jes. 62:10-12; Room. 13:11-14; Matt. 21:1-9

”Jeesus tulee! - Oletko valmis?” Minkälaisia tuntemuksia sinussa herättää ajatus siitä, että Jeesus on oikeasti tulossa takaisin tänne maan päälle? Hän on luvannut tulla takaisin pian. Me emme tiedä, milloin tuo pian on – millainen on Jumalan aikataulu. Mutta sen me tiedämme, että Jumala on uskollinen ja pitää lupauksensa. Lausummehan me yhteen ääneen uskontunnustuksessakin uskovamme, että Jeesus ”on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Päivän psalmitekstissä kysytään: ”Kuka on kirkkauden kuningas?” Tuo kysymys on meillekin tänään täällä Kemijärvellä elintärkeä. Kuka on sinun kuninkaasi? Kenellä on oikeus hallita sinua? Ketä sinä tahdot seurata ja totella?

Jos Suomen presidentti tulisi käymään täällä Kemijärvellä, ei se voisi olla vaikuttamatta paikkakunnan elämään monin eri tavoin. Turvamiehet tulisivat tarkistamaan paikat, joihin presidentti on tulossa. Poliisi tekisi liikennejärjestelyjä. Televisioyhtiöiden ja radion toimittajat tulisivat tekemään omia valmistelujaan. Paljon ihmisiä kokoontuisi teiden varsille odottamaan nähdäkseen, kun presidentti saapuu.

Myös psalmitekstissämme edellytetään ilman muuta, että kun kuningas saapuu kaupunkiin, sen seurauksena tehdään mittavia järjestelyjä ja valmisteluja. Porttien kuuluu kohota korkeiksi, ja ikiaikaisten ovien tulee avartua. Miten on sinun sydämesi oven laita? Onko se avautunut sepposen selälleen voidakseen mahdollisimman hyvin ottaa vastaan Herransa ja Vapahtajansa? Ellei näin ole, niin mikä mahtaa olla siihen syynä? Jeesus sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”

Vanhan testamentin lukukappaleessamme Jesaja jatkaa sen kuvailemista, millä tavoin meidän tulee valmistautua vastaanottamaan Jeesusta. Meidän pitää valmistaa tie. Ei mikä tahansa pahainen kinttupolku, vaan sellainen valtatie, jota kokonainen kansa voi kulkea. Kivet on raivattava pois, ja lippu on vedettävä salkoon.

Jotakin vastaavaa voi nähdä tänä päivänä moottoriteiden rakennustyömailla. Kivien poisraivaamisessa ei räjähdysaineita säästellä. Yksikin väärään paikkaan jäljelle jäänyt kivi aikaansaa tielle sellaisen töyssyn, joka voi johtaa auton särkymiseen. Ja vaikka varsinaisilta onnettomuuksilta vältyttäisiinkin, jokainen töyssy haittaa liikennettä ja pakottaa kulkijoita hidastamaan vauhtia. Usein työmailla liehuu myös tietyöyhtiön lippu. Yhtiö, joka tekee hyvää työtä, ei pelkää maineensa puolesta, vaan uskaltaa julistaa: ”Me olemme tehneet tämän tien – ja olemme ylpeitä siitä.”

Miten on sinun sydämesi ovelle johtavan tien laita – onko Jeesuksen hyvä kulkea sitä? Vai loukkaako Herramme jalkansa kompastellessaan syntiemme aikaansaamissa esteissä, jotka erottavat meidät Jumalasta? Onko sydämeemme johtava tie sellainen, josta voimme olla ylpeitä? Uskallammeko kuuluttaa kaikelle kansalle, kuka on kuninkaamme ja kenelle olemme tehneet näin erinomaisen tien? Vai joudummeko painamaan päämme häpeästä ja toivomaan, ettei kukaan koskaan näkisi, miten olemme valmistautuneet vastaanottamaan Vapahtajaamme?

Uuden testamentin lukukappaleessamme apostoli Paavali antaa meidän tietyömaallemme rakennusohjeita. Ajatus kiteytyy viimeisessä virkkeessä: ”Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.” Kysymys on siis vallasta. Jos hemmottelemme ruumistamme ja annamme sen haluille vallan, me emme voi samaan aikaan palvella Jeesusta. ”Teidän on aika herätä unesta”, Paavali muistuttaa. ”Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa.”

Tietyömaallemme on siis tulossa pian rakennustarkastaja. Odotammeko ilolla vai pelolla sitä päivää ja hetkeä, jolloin tekemisemme ja tekemättäjättämisemme esitellään hänelle?

Messiaana Jeesus aikanaan yllätti täydellisesti ihmiset. Vaikka Messiasta oli odotettu Israelissa jo satoja vuosia ja vaikka profeetat olivat lukemattomia kertoja opettaneet kansalle, millainen tuleva Messias olisi, eivät kansan uskonnolliset johtajat silti tunnistaneet häntä, kun hän saapui. Mistä tämä saattoi johtua? Nähdäkseni tärkein syy oli siinä, että he olivat antaneet omalle mielikuvitukselleen suuremman vallan ja arvon kuin Jumalan Sanalle. He olivat itse päätelleet ja päättäneet, millainen saapuvan Messiaan tulisi olla. Ja kun Jeesus ei vastannutkaan heidän odotuksiaan, he pettyivät.

Kaikki eivät kuitenkaan pettyneet. Evankeliumitekstissämme kerrotaan, kuinka kansa riemuitsi, kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Jeesuksen valitsema ratsu kertoi siitä, millainen hallitsija hän oli. Ajan sotaurhot olisivat karauttaneet kaupunkiin uljaalla hevosella, joka olisi näyttävästi pönkittänyt isäntänsä valtaa ja asemaa. Aasilla ratsastaminen sen sijaan osoitti Jeesuksesta näin toteutuneen Sakarjan profetian mukaan kolme asiaa: Jeesus on vanhurskas, voittoisa ja nöyrä. Se, että Jeesus on vanhurskas, tarkoittaa, että kaikki, mitä Jeesus tekee ja sanoo, on aina ehdottoman oikein ja totta. Jeesus ei koskaan valehdellut eikä tehnyt syntiä. Aasi ratsuna ja voittoisuus taas liittyvät hyvin yhteen. Jeesuksen valta on niin suuri, ettei hänen tarvitse pönkittää omaa asemaansa näyttävällä esityksellä. Jeesus ei tarvitse äänentoistolaitteita, värivaloja ja pyrotekniikkaa tehostamaan ja varmistamaan hänen voittoaan. Vaikka Jeesus ratsasti aasilla tekemättä omasta itsestään mitään erityistä numeroa, hän on silti kuningas, joka voittaa. Jeesuksen nöyryys loukkasi kansan uskonnollisia johtajia kaikkein pahiten. Saapumistavallaan hän teki kaikille selväksi, ettei hän ajaisi Rooman miehitysvaltaa ulos Israelista. Jeesuksen kuninkuus ei tehnyt Israelista aikansa supervaltaa samoin, kuin Daavidin kuninkuus aikanaan oli tehnyt. Jeesuksen kuninkuus on sydänten kuninkuutta. Hänen valtaistuimensa rakennettiin Golgatan kummulle, ja se oli ristin muotoinen. Jeesus ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan.

Tavallinen kansa riemuitsi Jeesuksen tullessa, koska he ymmärsivät, että Jeesus oli tullut heitä varten. Jeesus oli juuri sellainen kuningas, jota he tarvitsivat. Sinun ja minun rakentamat tiet eivät kelpaa kirkkauden kuninkaalle. Mutta ei niiden tarvitsekaan kelvata. Jeesus sanoo itse olevansa tie, jota kelpaa esitellä kaikille. Jos me annamme Jeesuksen siirtää omat rakennelmamme syrjään ja suostumme siihen, että saavutamme Jumalan hyväksynnän yksin hänen varassaan, silloin me olemme valmiita ottamaan Herramme vastaan. Kun annamme Jeesuksen pestä verellään sydämemme puhtaaksi, olemme tehneet kaikkein tärkeimmän jouluvalmistelun. Enemmän kuin mitään muuta, Jeesus odottaa, että hän saa armahtaa meidät ja antaa meille syntimme anteeksi.

Eero Kuikanmäki