3. ADVENTTISUNNUNTAI 13.12.2009

Matt.11:2-10

Johannes Kastaja oli vankilassa siksi, että hän oli rohkeasti puhunut totuuden puolesta ja uskaltanut moittia vallassa ollutta neljännesruhtinas Herodesta aviorikoksesta ja muista pahoista teoista. Johanneksen tie ei ole houkutteleva. Me tiedämme, ettei hän enää poistunut omin jaloin vankilasta vaan päätä lyhyempänä hänet kannettiin sieltä haudattavaksi. Sekään vaihe Johanneksen elämässä ei ole kadehdittava, kun hän epätietoisuuden ja ehkä epäilystenkin kalvamana vankilassa viruessaan lähettää opetuslapsensa kysymään, onko Messiaan odotus todella päättynyt. Johannes kohtasi elämänsä viimeiset kiusaukset. Ne kohdistuivat kaikkein tärkeimpään. Olenko ymmärtänyt oikein Jumalan lupaukset? Onko toivoni rakennettu kestävälle perustalle vai onko elämä todellakin vailla mitään tarkoitusta?

Ennen vankilaan joutumistaan Johannes oli saanut iloita. Hänen ilonsa perustui Jumalan sanan lupauksille ja sille, että hän näki Jeesuksessa lupausten täyttyneen. Hetken aikaa Johannes ja Jeesus vaikuttivat rinnakkain Jumalan valtakunnan rakentamisessa. Silloin Johannes lausui hienon uskontunnustuksen: ”Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: ’En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.’ Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” (Joh.3:28-30) Johanneksen sanoissa kuuluu Jumalan antaman uskon ääni. Mutta kun pienemmäksi tulemisen aika oli läsnä, vaihtui usko epäilyksi.

Saiko Johannes vastauksen, josta hädässä olisi ollut todellista apua? Monikin henkilö kysyi Jeesukselta suoraan tai peitellysti, kuka hän oikein oli. Silloin kun hän vastasi suoraan, seurauksena oli yleensä suuttumus, hämmennys tai pelästyminen. Ehkä on niin, että ihmiselle on liian suuri asia katsella silmiin sitä, joka vastaa: ”Minä olen”, niin kuin Jumala ilmoittaa itsensä ja nimensä. Siksikö Jeesus vastasi epäilysten valtaamalle Johanneksellekin niin kuin vastasi? Jeesus käski kertoa, mitä hänen läsnäolonsa vaikuttaa tässä maailmassa. Samalla tavoinhan hän oli aiemmin käskenyt arvioida profeetan nimellä kulkevia: ”Hedelmistä te heidät tunnette.” (Matt.7:16) Messiaan tulemiseen liittyvät merkit olivat kuitenkin jotain aivan erityistä. Jeesuksen teot puhuivat puolestaan. Ei hän tehnyt ihmeellisiä parannustekojaan tai kuolleista herättämisiä siksi, että silminnäkijät olisivat ripustautuneet niihin. Jos Jumalan valtakunta olisi sitä, että kaikki sairaudet parannetaan ja kuolleet herätetään tähän ajalliseen elämään, silloin valtakunnan tulo olisi täydellisesti epäonnistunut. Jeesus teki ihmetekonsa ja tekee yhä seuraajiensa kautta siksi, että uskoisimme Jumalan lupausten todella täyttyneen hänessä. Siinä oli Johanneksellekin riittävä vastaus.
Kaikista hienointa niin Johannesta kuin meitäkin ajatellen on Jeesuksen sana vastauksen lopussa: ”Autuas se, joka ei minua torju.” Jeesus ei torunut Johannesta epäuskosta eikä epäilyistä. Ei hän vaatinut vankilassa viruvalta ystävältään sankarillista ja vahvaa uskoa. Vaatimus on paremminkin lupaus: ”Autuas se, joka ei minua torju.”

Jos jostain syystä olet tällä hetkellä vankilassa tuskailevan Johanneksen kohtalotoveri, ota Jeesuksen sana rohkeasti omaksesi. Ei ole harvinaista, että uskosta iloinnut ja ilolla uskonut ihminen jossain elämän vaiheessa joutuu kohtaamaan suuriakin epäilyksiä. Silloin on hyvin käyttökelpoinen vanhojen sielunhoitajien käyttämä keino. Jos ajattelet, ettei Jeesuksella ole sinulle enää mitään merkitystä tai mitään annettavaa, sano silloin reilusti ja suoraan hyvästit hänelle. Sitä tuskin oikeasti tahdot. Ei sitä tahtonut Johanneskaan. Ei hän tahtonut torjua Jeesusta Herranaan. Johanneshan Jeesuksesta oli upeasti todistanut: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Jos kerran et halua torjua, silloin saat suurtenkin epäilyjen värittämään kysymykseesi rohkaisevan vastauksen: ”Autuas se, joka ei minua torju.”

Johanneksen tehtävä oli olla tien raivaajana Kuninkaalle. Siksi tämän 3. adventtisunnuntain aihe on ’Tehkää tie Kuninkaalle’. Jeesus antoi suuren arvon Johannekselle, joka täytti hänelle kuuluneen tehtävän. Jeesushan sanoi Johanneksen olevan enemmänkin kuin profeetta. Välittömästi päivän evankeliumikatkelman jälkeen Jeesus jatkaa Johanneksesta: ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.” Tästä sanasta emme voi päätellä, niin kuin joskus on tehty, että Johannes olisi lopulta jäänyt pelastuksen ulkopuolelle. Jeesus ei puhu Johanneksesta henkilönä, vaan tienraivaajan tehtävästä ja vertaa sitä tietä pitkin perille päässeen osaan. Johanneksen tehtävänä oli ennen kaikkea tuoda lain sana ihmisten sydämelle. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Sille tulleet ihmiset tunnustivat syntinsä ja suostuivat syntisinä tulemaan Jumalan eteen. Se on valtava aikaansaannos ihmisessä, joka ei luonnostaan mitenkään tahtoisi tunnustaa synnin todellisuutta itsessään. Ilman lakia meillä ei olisi mitään käyttöä evankeliumin vapauttavalle sanalle. Johanneksen oli välttämätöntä toimia niin kuin hän toimi. Hän todella oli se, joka valmisti ihmisten sydämet Jeesuksen vapauttavalle viestille. Pelkän Johanneksen saarnan varassa kukaan ei olisi taivasten valtakuntaan kuitenkaan päässyt. Siksi Johanneksen tienraivaajan rooli on jotain, joka häviää vähäisimmällekin taivasten valtakunnassa.

Vaikka Johannes oli enemmän kuin profeetat, ovat profeetat yhtä välttämättömiä kuin Johannes. Apostoli Paavali kehottaa pyrkimään erityisesti profetian armolahjan saamiseen. Profeetan tärkein tehtävä oli ja on edelleen tuoda Jumalan sana tähän hetkeen. Usein Vanhan testamentin suurilla profeetoilla oli samankaltainen viesti kuin Johanneksella. Johannes julisti kovin sanoin luokseen tulleille fariseuksille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!” (Matt.3:7-8). Samankaltaista oli profeettojen julistus ollut jo vuosisatojen ajan. Samankaltaisena profeetallinen sana kuuluu myös tähän hetkeen. Edelleen profetiaan kuuluu se, että synnin todellisuus avataan rohkeasti näkyviin. Suomessa olisi syytä paljon enemmän ja ahkerammin rukoilla profeetallista sanaa. Meillä kaikilla, jokaisella seurakuntalaisella on vastuuta myös tästä rukouksesta. Me tarvitsisimme kirkossamme paljon enemmän sellaista rohkeaa ja kuvia kumartelematonta julistusta, jota Johannes aikanaan harjoitti. Me tarvitsisimme sitä, vaikka seuraukset ovatkin ilman muuta samanlaiset kuin Johannekselle. Jeesus ei peitellyt tulevaisuutta lähettäessään opetuslapsensa julistamaan Jumalan valtakunnan sanomaa: ”Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille.” (Matt.10:17-18) Oikeusjutut niitä vastaan, jotka pitävät Raamatun sanaa kokonaan Jumalan ilmoituksena, ovat jo totta Suomessa.

Profeetalliseen sanaan kuuluu lain paljastavan peilin lisäksi aina myös evankeliumin parantava sana. Se oli mukana Johanneksella, joka viittasi Jumalan Karitsaan. Se oli mukana myös Vanhan testamentin profeetoilla, ja sitä Jumala kutsuu tämän hetken profeettoja julistamaan. Evankeliumi ei kuitenkaan koskaan ole sellainen laastari, jolla märkivät haavat peitetään näkyvistä. Evankeliumi on täsmälääke, joka auttaa vasta silloin kun tunnetaan ja tunnustetaan, että haavojen syy on meissä itsessämme ja että todella olemme vastuussa synneistämme Jumalan ja ihmisten edessä.

Evankeliumin parantava voima ei ole mitään vähempää kuin meidän Herramme Jeesus Kristus itse. Kun hän vastasi Johanneksen kysymykseen, hän ei puhunut pelkästään ulkonaisista, silmille näkyvistä ihmeistä. Jeesus voi avata sokean silmät, mutta myös hengellisesti sokean hän saa näkeväksi. Me olemme rampoja niin kauan kuin kuvittelemme itse rakentavamme tietä taivaaseen. Synti on meissä niin kuin pahin sairaus, eikä siihen ole muuta lääkettä kuin se, että Jeesus ottaa sen itselleen. Hän kantoi kaikenlaisen sairautemme. Paljon ihmeellisempi asia kuin kuolleen herättäminen tähän elämään on hengellisesti kuolleen herääminen uskomaan. Sen Jeesus voi ja haluaa tehdä meille kaikille. Juuri köyhille kuuluu ilosanoma, sillä se, joka kuvittelee olevansa rikas, ei siitä edes piittaa. Jeesus tulee profeetallisessa sanassa meidän keskellemme näkymättömällä, mutta silti hyvin todellisella tavalla. Siitä laulamme tämän jumalanpalveluksen uhrivirressä, 185. Siitä saamme myös kiittää näkyvän sanan kautta, ehtoollispöydässä. Sielläkin pätee Johannekselle ja meille kaikille annettu lohduttava sana: ”Autuas se, joka ei minua torju.”

Aki Lautamo